Musiikkityö

 

 

 

Seurakunnan kanttori vastaa musiikista jumalanpalveluksissa ja muissa kirkollisissa toimituksissa. 

 

 

 

 

 

 

Vihkimis ja hautaustilanteiden musiikkitoiveissa, kehotetaan asianomaisia ottamaan yhteyttä kanttoriin hyvissä ajoin ennen tilaisuutta. Jokainen kirkkomusiikista ja kuorolaulusta kiinnostunut on tervetullut seurakuntakuoroon. Kanttori rohkaisee myös niitä, jotka soittavat jotain instrumenttia, liittymään kuoroon. Ota yhteyttä, vaikka olisit ulkopaikkakuntalainenkin. Musiikkityön tavoitteena on että mahdollisimman moni pääsisi mukaan seurakunnan musiikkitoimintaan laulamaan ja soittamaan yhdessä hengellistä musiikkia. Jos haluat suorittaa virsimerkin ota yhteyttä kanttoriin.  Esim. aikuisen pronssiseen merkkiin valitset itse 20 virttä jotka laulat kanttorille ja saat todistuksen virsilaulutaidoistasi. Virsimerkkitietoa saat kanttorilta.

Urut

Kristiinankaupungin kirkossa on Kangasalan urkutehtaan valmistamat 24-äänikertaiset, kaksisormioiset urut. Niiden valmistumisvuosi on 1979. Lapväärtin kirkossa on Gebüder Jemlichin rakentamat 34-äänikertaiset kolmisormioiset urut, joiden valmistumisvuosi on 1958 - sekä vuonna 1995 Dan Martikaisen rakentamat 7-äänikertaiset kaksisormioiset kuoriurut. Siipyyn kirkossa on Heinrichsin 14-äänikertaiset, kaksisormioiset urut, joiden valmistumisvuosi on 1972. Ulrika Eleonooran vanhassa kirkossa on osittain toimivat vanhat yksisormioiset urut.